Isodrän eristää lämmön ja kosteuden sekä säästää korjauskuluissa

20.10.2021, Esa Suomaa

Lämmin kesäkuinen torstaiaamu koittaa rakennustyömaalla Pohjois-Helsingissä. Nelisen kuukautta kestävässä urakassa uusitaan laajalla tontilla sijaitsevien kuuden rakennuksen perustusten kosteuden- ja lämmöneristeet sekä parannetaan salaojien toimintaa.

Taloissa oli havaittu jo pidemmän aikaa kosteus- ja lämpövuotoja. Asukkaat olivat valitelleet muun muassa kylmistä lattioista.

ISODRÄN Levyn asennus

Helppo ja nopea asennus

Keltainen Hyundain pienkuormaaja kaivaa maata keltaisen tiilitalon vierestä. Kaivannossa kymmenen metrin päässä rakentajat asentavat Isodrän-levyjä harmaaseen betoniin. Ennen levyjen asennusta betonin pinnasta on poistettu vanha pikikerros.

Tällä työmaalla työskenteleville Isodrän on melko uusi asia.

– Muutaman kerran olen aiemminkin tätä asentanut. Youtubesta olemme porukalla opiskelleet kaikkea tähän liittyvää. Ohjeet ovat hyvin selkeät ja asennus on nopeaa ja helppoa. Yhdellä kiinnikkeellä nämä tavallisesti kiinnitetään, Pienkoneurakointi Janne Törmän työmaapäällikkö Janne Törmä sanoo.

 

ISODRÄN levy asennettunaISODRÄN levy asennettuna

 

Eristysasennuksen jälkeen viiden hengen porukka huolehtii siitä, että talon ulkopuoliset kaadot ovat kunnossa viemäreihin. He vastaavat myös alueen viherrakentamisesta, joka näkyykin jo ensimmäisten valmistuneiden talojen pihoilla.

Työmaan maa-aines on helppoa käsitellä, mikä helpottaa työn etenemistä. Koska kyseessä on 1970-luvun lopulla rakennettu yhtiö, on maaperään tuon ajan tavan mukaan upotettu jonkin verran rakentamisen aikaista jätettä, joka urakan aikana poistetaan.

Törmän porukalle on jatkossakin mukavasti töitä tiedossa, sillä saman aikakauden taloja Suomessa riittää, ja niissä on järjestään samanlaisia tarpeita kuin tässä kohteessa.

– Kun pohja ja katto ovat talossa kunnossa, sillä pärjää jo pitkälle, Törmä sanoo.

 

Jopa viidennes säästöä

Isodränin valinta eristemateriaaliksi on monin tavoin perusteltua. Sen tietää urakan suunnittelusta vastannut Rakentajapalvelu Kivimäki Oy:n rakennusinsinööri Jyri Kivimäki.

Valmis ja paljas sokkeliValmis ja paljas sokkeli

– Isodrän on hieno multifunktionaalinen eristemateriaali. Se täyttää monta tehtävää: se estää normien mukaisesti veden joutumisen rakenteisiin ja on sekä lämmöneriste että pystysalaoja muurin kyljessä, Kivimäki kertoo.

 

 

Eikä tässä vielä kaikki, sillä Isodräniä käytettäessä työ sujuu nopeammin kuin perinteisillä eristysmenetelmillä.

– Isodränin kanssa rakennuksen vierestä kaivettu maa-aines voidaan palauttaa takaisin alkuperäiseen paikkaan Isodränin viereen. Isodräniä asennettaessa muuriin tehdään tekninen tasoitekerros ja levyjen toiselle puolelle tulee suodatinkangas maa-ainesta vastaan, Kivimäki sanoo.

Perinteisessä eristystyössä asennetaan ensin patolevy, sen jälkeen styrox- eli eps-eriste ja sitten vielä tuodaan salaojittavaa sepeliä parikymmentä senttiä ennen kuin asennetaan suodatinkangas ja tuodaan maa-aines. Tämä merkitsee enemmän työvaiheita ja sitä että alkuperäistä maa-ainesta pitää kuljettaa työmaalta pois.

 

 

Isodrän levy pitää lisäksi verrattuna edellämainittuihin eps-eristeisiin sisällään seinää kuivattavan ominaisuuden, jolloin seinässä jo oleva mahdollinen kosteus pääsee poistumaan. Samalla levyllä saadaan siis lämmöneristävyys, salaojittavuus ja kuivauskyky yhdellä asennuskerralla.

Lähtötilanne ennen ISODRÄN levyn asennustaLähtötilanne ennen ISODRÄN levyn asennusta

 

 

– Salaojitukseen erikoistuneen urakoitsijan toimitusjohtaja kertoi juuri minulle, että Isodrän-eristetyissä kohteissa kokonaiskustannukset työlle ja materiaaleille on 10-20 prosenttia alemmat. Vaikka Isodrän on merkittävästi muita materiaaleja kalliimpi, tulee säästöä runsaasti, kun työvaiheita on vähemmän kuin perinteisillä menetelmillä eikä työmaalta tarvitse ajaa maata pois.

Jyri Kivimäki, rakennusinsinööri, Rakentajapalvelu Kivimäki Oy

Isodränin käyttö edellyttää, että rakennusten salaojat ovat kunnossa. Maaperärajoitteita ei varsinaisesti ole, mutta suotavaa on, ettei Isodränin kanssa käytettävä maa-aines ole erityisen märkää tai epähomogeenista. Isot kivet on syytä poistaa maa-aineksen joukosta ennen kuin se palautetaan talon viereen.

ISODRÄN Levy asennettuna kulmaanISODRÄN Levy asennettuna kulmaan

Isodrän sopii mainiosti rakennusten eristämiseen omakotitaloista suuriin kerrostaloihin sekä kellarillisiin että kellarittomiin. Kivimäki tuntee tuotteen ominaisuudet, sillä hän on suunnitellut Isodränin käytön useisiin kymmeniin korjauskohteisiin.

– Taloyhtiölle Isodrän merkitsee pitkää elinkaarta ja huoltovapaata eristettä. Se toimii erittäin hyvin kapillaarieristeenä, jolla on erinomainen sekä lämmön että kosteuden eristävyys, Kivimäki sanoo.

Isodränin saatavuus on erinomainen ympäri Suomen ja osaavia Isodrän-urakoitsijoita on kattavasti maakunnissa.

– Logistiikka on nopeaa, sillä varastomme on Suomessa ja tavaraa saa parissa päivässä. Meillä on myös ilmainen tekninen tuki ja neuvonta. Tulemme mielellämme neuvomaan asiakkaitamme paikan päälle, Muottikolmion Isodränin myyntipäällikkö Esa Suomaa sanoo.

Isodräniä on asennettu vuosien varrella satoihin kohteisiin. Hyväksi havaittu ja tekniseltä idealtaan yksinkertainen tuote on pysynyt pitkään ennallaan. Hyvää ei ole syytä muuttaa.