Monet ryömintätilat on väärin rakennettuja. Nykyaikaiset ryömintätilat, joissa on ulkoilmatuuletus tuuletusaukkojen kautta perusmuureissa, ovat olleet monien niin kutsuttujen sairaiden talojen syy. Ulkoilma jäähdyttää maan ja perustan rakenteet talvisin. Perustamissyvyys muodostuu siksi suureksi; vapaa korkeus min 60 cm. Ryömintätilan ilma on aina talvisen jäähtymisen myötä kevätkesästä viileä ja kostea. Orgaaniset materiaalit joutuvat vähitellen homeille ja mätänemiselle alttiiksi. Vahingot tulevat näkyviin vasta noin kymmenen vuoden kuluttua ja asukkaat valittavat homeen hajua. Homeen haju tunkeutuu ryömintätilasta asunnon ja palkiston alipaineesta johtuen. Monilla rakennuksilla, jotka on rakennettu tämäntyyppisille perustoille, on ollut tai ne tulevat saamaan kosteus- ja homeongelmia ja niiden poistamisesta aiheutuvia kustannuksia. Betonisetkin palkistot kostuvat niin ikään ja kosteusvaurioita esiintyy lattioilla, jotka on asennettu betonipalkistolle. Ulkoilmatuuletuksella varustetut ryömintätilat ovat siis mitä todennäköisemmin riski!

Sanonta kuuluu:” mutta ryömintätilojahan on rakennettu satoja vuosia ja nehän ovat olleet toimivia”? Totta, monet vanhat perustat ovat kyllä toimineet ja se johtuu siitä, että vanhemmat ryömintätilat (multapenkit / torpargrunder) rakennettiin tavallisesti luonnonkiviperustalle. Alapohjat olivat rossipohjaisia, jotka eristettiin purulla, sammalella, kuonalla ja sen kaltaisella materiaalilla, sen mukaan minkälaista materiaalia oli saatavana. Muuriin tehtiin joitakin ”kissanreikiä”, että juuri kissat pääsisivät sisälle pyydystämään hiiriä ja sen sellaista. Kissanreiät peitettiin kuitenkin tavallisesti talveksi. (Ks kuva 2) on suhteellisen suuri ja muuria pitkin tehtiin usein vielä nk. multapenkki turpeesta. Muuri ympäröitiin talvisin lumella ja oksilla lämmöneristyksen lisäämiseksi. Tulisijoja käytettiin ympärivuotisesti lämmitykseen ja ruoanvalmistukseen, minkä vuoksi piipun perusta lämmitti koko ajan ryömintätilaa. Palkiston huono eristys päästi alas melkoisesti lämpöä, minkä vuoksi asunnon ja alla olevan ryömintätilan lämpötilaero oli melko pieni. Suhteellinen kosteus oli siksi tavallisesti niin vähäinen, ettei kosteusvaurioita päässyt syntymään. Rakennuspaikkojen saanti oli ennen helpompaa ja silloin oli mahdollista valita rakennuspaikka sellaisesta paikasta, missä maan tiedettiin olevan luontaisesti kuivan.

Kun me sitten aloimme rakentaa uudenaikaisia ”multapenkkejä” tuli esiin kahdenlaisia ongelmia.: – Nykyaikaisten rakennusten lämmöneritys- vaatimukset edellyttivät hyvin eristettyjä palkistoja, joista lämpö ei pääse karkaamaan ryömintätilaan. Lämmintä tulisijan perustaa ei myöskään ollut enää jäljellä. Ryömintätilaan ei siis enää pääse lämpöä, minkä vuoksi lämpötila siellä laskee voimakkaasti sisälämpötilaan verrattuna. – Rakennusnormeihin lisättiin vaatimus ulkoilmatuuletuksesta perusmuurin kautta. Ulkoilman suhteellinen on kevätkesällä on varsin korkea.Ryömintätilaan tuleva lämpimän ilman kosteus kondensoituu viileisiin perustan rakenteisiin.

Vahingoittuneen ryömintätilantilan korjaustoimenpiteet.

Tavallisesti tarvitaan useita alla lueteteltuja toimenpiteitä kosteuden pääsyn estämiseksi jo vahingoittuneeseen rakennuksen perustaan. Tuloksen kontrolloimiseksi suosittelemme yksinkertaisen kosteusmittarin asentamista ja ilman suhteellisen kosteuden seuraamista ajalla 10.6-15.9. Täysi varmuus saavutetaan ellei ilmankosteus nouse yli 80 % mittausajanjaksolla.

Tarvittavat toimenpiteet ovat:

1. Puhdista koko ryömintätila orgaanisesta materiaalista.
2. Johda pois näkyvissä oleva maaperän vesi tai täytä soralla vähintään 10 cm vesitason päälle.
3. Estä kosteudenpääsy (haihtuminen) maasta ja kosteiden perusmuurien sisäpuolelta. Yksinkertaista muovikelmulla tasaisella maalla. Vältä hiekan pääsy kelmulle.
4. Tuuleta perusta siten että ilmanpaine ryömintätilassa jää alhaisemmaksi kuin ylläolevan huoneiston. Asenna perusmuuriin tuuletin ja sulje muut venttiilit. Puhalla ilma ulos ryömimistilasta.
5. Nosta ryömintätilantilan ilman lämpötila. Ryömintätilan maapohja ja perusmuurit pitää myös lämpöeristää. Viimeksi mainittu on välttämätöntä, jotta ilmanvaihto voisi tapahtua vapaasti
6. Vähennä venttiilien määrä muutamaan tai jätä ne pois, riippuen siitä mihin lämpötilaan ryömintätilassa halutaan päästä.

Sitä miten jokainen yllä mainittu toimenpide tehdään emme ole selvittäneet, sillä selvityksestä tulisi liian laaja.

Uudisrakennus

Uudisrakennukseen voidaan rakentaa kuivan ryömintätilan ilman lisäkustannuksia tavanomaiseen tekniikkaan verrattuna. Ryömintätilan lämpötilan on oltava silloin niin korkea, että ilmankosteus jää riittävän alhaiseksi, ts. alhaisemmaksi kuin 80% kesällä eikä se saa jäähtyä talvikaudella. Sellaista alapohjaa kutsutaan lämpimäksi rossipohjaksi ja niitä rakennetaan nykyisin enenevässä määrin. Lämpimän perustan voi rakentaa ilman tuuletusta (kuva 3)tai tuuletuksella. Jotta ryömintätilan lämpötila olisi aina lämmin on lämmöneritys asennettava kaikkia kylmiä pintoja vasten, ts. maata vasten ja maanpäällisiin sokkeleihin. Palkistoa ei lämpöeristetä koska sisälämpötila toimii ryömintätilan lämmönlähteenä. Kuvassa 3 on esimerkki lämmöneristyksestä ISODRÄN-levyjä käyttäen, jotka eivät tarvitse mitään erillistä salaojituskerrosta. Levyjen päälle asennetaan geotekstiili suojaksi. Perusmuuriin ei tehdä tuuletusaukkoja. Toisentyyppinen lämmin perusta ottaa lämmön sisäilmasta (poistoilmasta) ryömintätilan yllä olevasta tilasta ilmastointikanavien kautta. Ilma kulkeutuu, kuljettuaan ryömintätilan kautta ja edelleen lämmönvaihtimen kautta ulos. Lämmönvaihtajan tuotemerkki ja tekniset ratkaisut vaikuttavat siihen sijoitetaanko lämmönvaihdin itse ryömintätilaan vai palkiston yläpuoliseen tilaan. Yhteenvetona voitaneen sanoa että ainoa mahdollisuus rakentaa kosteudesta vapaa ryömintätila on, että lämpötila ryömintätilassa on niin korkea että kosteus ryömintätilan ilmassa ei voi vahingoittaa sellaista orgaanista materiaalia, joka on kosketuksissa ryömintätilan kanssa. Vasta silloin voidaan eliminoida kosteusriski ja homevahingot.